AJANVARAUS

Täytä tarvittavat tiedot HUOLELLA. Emme käytä yhteystietoja muuhun tarkoitukseen.

Tarkistathan lopuksi antamasi sähköpostiosoiteen, sillä mikäli se on väärin/sähköpostisi on täynnä, eivät lähettämämme viestit tule perille. Muista tarkistaa myös roskaposti vastauksiemme varalta.


AJANVARAUKSEN JA -PERUUTTAMISEN EHDOT:

Kun aika on varattu, ajanvaraus on sitova ja mahdollista varausmaksua ei palauteta.

Mikäli joudut siirtämään aikaasi (mm. sairastumisen tai taloustilanteen vuoksi) tai perumaan aikasi, ilmoitathan siitä mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 48 tuntia (2päivää) ennen aikaa sähköpostitse. Aikaa on mahdollista siirtää kerran samalla varausmaksulla.

Myöhemmin tehdyistä peruutuksista tai peruuttamattomasta ajasta ja paikalle saapumattomuudesta pidämme oikeuden laskuttaa varatun palvelun hinnan täysimääräisesti (koskee myös lahjakorttimaksuja).

15min myöhästyminen on sama kuin paikalle tulematta jättäminen, koska se vaikuttaa aikatauluihimme, joten ilmoitathan mahdollisesta myöhästymisestä. Saavu paikalle täsmällisesti sillä pidämme usein oven lukittuna, jolloin joudut odottelemaan ulkona kunnes aikasi on.

Ajanperuutus on tehtävä sähköpostitse blackwellbodyart@gmail.com , kuittaamme sen työajallamme, kun se on meille saapunut. Mikäli kuittausta ei tule 24h ennen aikaasi, laitathan uudelleen.


TATUOINNIN AJANVARAUS JA KYSELYT (IKÄRAJA EHDOTON K-18)

KERRO TATUOINNIN TIEDOT kohdassa;

• Mikäli haluat ajan varattavan Tietylle tatuoijalle (Janita/Ville).

HOX!Ville tekee ainoastaan realistisia kuvia (todenmukaisia).

Millainen tatuointi on mielessä ja millä tyylilajilla haluat sen toteutettavan (realistinen vai piirrosmainen) ?

Koko (noin cm*cm, koko voi muuttua tatuoinnin sisällöstä riippuen; kaikkea ei kannata tai voi tehdä kovin pienenä)

Kehonkohta esim. Vasen olkavarsi (onko olemassa olevia tatuointeja/arpia, jotka voivat vaikuttaa suunnitelmaan) .

• Mikäli sinulla on LAHJAKORTTI, viime vuonna ostetuissa lahjakorteissa joko lukee kummalle kortti on tai sen näkee allekirjoituksesta. 2023 vuodesta eteenpäin ostetut lahjakortit käyvät kummalle vain.

Referenssikuvien lähetys onnistuu vasta kun olemme vastanneet sinulle.

Palvelemme vain arkisin 10-16 välillä.


Mikäli kyseessä on peittotatuointi, ota mahdollisimman selkeä kuva tatuoinnistasi, lähetä kuva sekä ajanvaraustiedot (myös yhteystiedot) mitä pyydämme ajanvarausta tehdessä blackwellbodyart@gmail.com ja kerro miten, sekä millä tahtoisit tatuoinnin peittyvän.

Huomioithan, että peittävyyden takia uusi tatuointi tulee olla reilusti suurempi ja siinä täytyy käyttää reilummin mustaa/muita värejä, näin ollen tekeminen vie myös enemmän aikaa sekä on myös kalliimpi kuin ”puhtaalle” iholle tehty.


Luethan tatuoinnin laiton esteistä/paikoista joille emme tee sekä mitä sinun tulee tietää ennen aikaasi sivuilta tatuoinnit.

Kiitos viestistäsi, pyrimme vastaamaan siihen mahdollisimman pian!

Välillä samana päivänä laitetut ajanvarauspyynnöt voivat mennä samaan viestiketjuun, joten mikäli vastausta ei kuulu viikon sisällä, laitathan pyynnön uudelleen.


LÄVISTYS/ PIGMENTOINTI AJANVARAUS/KYSELYT

Kerro viestissäsi minkä lävistyksen haluat sekä muuta tietoa mitä haluat välittää tekijälle (esim.neulakammo/herkästi pahoinvoiva, erityistoive korusta). Kerro myös mikäli maksuna toimii lahjakortti. Palvelemme vain arkisin 10-16 välillä.

Luethan lävistys sivuilta ikärajat, esteitä laitolle sekä mitä sinun tulee tietää ennen aikaa.

Kiitos viestistäsi, pyrimme vastaamaan siihen mahdollisimman pian!

Välillä samana päivänä laitetut ajanvarauspyynnöt voivat mennä samaan viestiketjuun, joten mikäli vastausta ei kuulu viikon sisällä, laitathan pyynnön uudelleen.